Auschwitz - jotta emme unohtaisi

Share |

Tiistai 28.1.2020 klo 8:38 - Marko Kilpi


Auschwitzin keskitysleirillä ensimmäisenä lyö vasten se, kuinka kuolema ja ihmisen tappaminen on läsnä joka paikassa. Se ei ole pelkkää tietoisuutta leirin historiasta, ei tunnetta, jonka voi kokea, vaan kuinka aidosti käytännön tasolla tappaminen on kaikkialla. 

Tuolla kasarmirakennusten välissä on kuoleman seinä. Sitä vasten pystyi telottamaan nopeasti ampumalla. Tuolla seisoo pyykkitelineiden päätyjä muistuttavia teräsrakenteita, joihin pystyi ripustamaan useita ihmisiä kerralla hirttymään. Ja tuon kasarmirakennuksen sisällä, käytävän päässä vastaan tulee hirsipuu. Tappaminen ei saanut estyä siksi, etteikö siihen olisi ollut mahdollisuuksia ja keinoja. 

Täysin oma lukunsa oli päärakennuksen läpi kulkeneen junaradan päässä odottavat suuret kaasukammiot ja krematoriot. Kyse on todellakin valtavasta kuolemantehtaasta, mutta vielä enemmän kyse on ihmisestä - niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, kun seisoo itse kuolemanradan päässä, jonne puolentoista miljoonan ihmisen elämä päättyi. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan, arvio pyörii satojen tuhansien tarkkuudella.

Kuinka tämä voi olla mahdollista?

Toinen seikka, joka lyö leirillä hyvin nopeasti ja tylysti vasten, on petos. Se oli Auschwitzin elinehto. Kun juutalaisia lähdettiin viemään leirille, heitä käskettiin ottamaan mukaansa vain arvokkain omaisuus. Heille annettiin ymmärtää, että kyseessä on vain siirto toisaalle. Ei syytä sen suurempaan huoleen. 

Kuljetus päätyi Auschwitziin, jossa tulokkaita oli vastassa vankeja raidallisissa vanginvaatteissaan. Heidän tehtävänään oli rauhoitella tulijoita, he vakuuttelivat, että tulokkaat ovat tulleet hyvään paikkaan, jossa he olisivat turvassa sodan kiroilta ja kauheuksilta. Huhut leireistä, joita he ehkä olivat kuulleet, olivat pelkkiä huhuja. Moni uskoikin ja koki helpotusta. Tosiasiassa kyse oli joukkojenhallinnasta. Kavalalla petoksella heidät saatiin pidettyä rauhallisina ja yhteistyökykyisinä. 

Samalla tuo petos helpotti valitsijoiden tehtävää. Tulijat jaettiin heti junasta astuttuaan kahteen – elämään ja kuolemaan. Monikaan ei ymmärtänyt mistä siinä vaiheessa oli kyse ja useasti kävi niin, että kun perheestä erotettiin elinvoimaiselta näyttävä poika työleirille, vastusti äiti erottamista niin väkevästi, että poika käskettiin takaisin, ainoastaan kävelläkseen perheensä kera suoraan kaasukammioon ja päätyen krematoriota odottavaan ruumiskasaan. Tuskin olisivat vastustaneet, jos olisivat tietäneet minne olivat menossa. Yksi innokkaimmista valitsijoista oli kuolemanenkeli itse – Josef Mengele, joka hymyssä suin otti tulijoita vastaan. 

Kun he tulivat perille, heitä käskettiin jättää omaisuutensa. Jälleen kätevä petos, sillä vangit itse valikoivat mukaansa kaikkein arvokkaimman omaisuutensa, eikä natsien tarvinnut haaskata aikaa turhanpäiväiseen etsimiseen, penkomiseen ja ryöstelyyn. Antaa vankien itse kantaa kultansa ja korunsa suoraan heidän syliinsä matkallaan kaasukammioon. Saksalaista tehokkuutta.

Kolmas seikka, joka lyö leirillä vasten on kenties kaikista vaikein ymmärtää. Liittoutuneiden leirissä oli hyvin tietoa Auschwitzin olosuhteista. Leiriltä onnistuttiin lähettämään tietoa Lontooseen ja amerikkalaiset tiedustelulennot kuvasivat leirejä vakituisesti. Siitä huolimatta koskaan asiaan ei puututtu millään tavalla. Yhtäkään pommitusta, attentaattia tai hyökkäystä leiriin johtavan yhden piskuisen junaradan katkaisemiseksi ei tehty.

On selvää, että radan tuhoaminen olisi vaikeuttanut olennaisesti leirin toimintaa, korvaavien kuljetusmuotojen järjestäminen varsinkin sodan loppuvaiheessa olisi ollut käytännössä mahdotonta. Yksi ainoa rata, Auschwitzin kuolemaa sykkivä valtimo ja sen annettiin olla kaikessa rauhassa. 

On kulunut 75 vuotta siitä, kun puna-armeija marssi Auschwitziin ja lopetti maanpäällisen helvetin. Voi vai kuvitella, millainen näky heitä odotti, millaisia ajatuksia se herätti. Presidentti Niinistö otti osaa muistotilaisuuteen ja sekin herätti ajatuksia. Presidentti kertoi pohtineensa eniten sitä, miten tavallisista ihmisistä pystyi tulemaan niin hirviömäisiä murhaajia. Arvatenkin samaa moni puna-armeijan sotilaskin mietti ja se onkin erinomainen kysymys. 

Pohjimmainen syy liittyy juurikin ajatteluun – ääriajatteluun, ekstremismiin. Kun olosuhteet ovat suotuisat ääriajattelulle, hirveitä asioita alkaa tapahtua. Oikeusvaltioperiaatteet tapetaan, demokratia tuhotaan, totuudet mitätöidään. Tilalle astuu mielivalta, diktatuuri, valheet. Niillä ihmisiä manipuloidaan ja ohjaillaan taitavasti ja muokataan ajattelua kuin myös asenteitakin. Juutalaisista rakennettiin hyvin tehokkaasti mielikuvaa ja käsitystä, etteivät he ole ihmisiä ja kuinka heidän eliminoimisensa on kunniakas teko ihmiskunnalle ja varsinkin Saksalle. 

Pahaa on helppo ruokkia, siitä jonkinlaisena osoituksena myöskin se, että Auschwitziä ei alun pitäen perustettu juutalaisia varten, sillä ei pitänyt olla mitään tekemistä holokaustin kanssa, vaan se tehtiin neuvostoliittolaisia sotavankeja varten, sillä sota eteni alkuvaiheessa puna-armeijaa vastaan hyvinkin suotuisasti. Saksassa oltiin varmoja voitosta ja tulevista valtavista sotavankien määrästä. Sotavankeja ei tullutkaan, mutta megalomaaninen leiri oli käyttöä vailla.

Yksi osatekijä käsittämättömiin julmuuksiin on tottumus. Ihminen tottuu kaikkeen. Julmuuksiin, tappamiseenkin. Auschwitzin päällikön vaimo piti leiriä kotinaan. Kun puna-armeija oli tulossa, natsit pakenivat leiristä. Päällikön vaimo vastusti voimakkaasti lähtemästä, sillä hän rakasti kotiaan, eikä halunnut sitä hylätä.

Leirillä varsinaisen tappamisen tekivät tavalliset ihmiset, joille vain annettiin mahdollisuus löytää itsestään uusia puolia, kuten Christopher Browning teoksessaan Ordinary men toteaa. Hänen mukaansa erityisen kilttien ihmisten kohtalona on usein tulla erittäin julmiksi, ilkeiksi ja pahoiksi, jos vain sille puolelle persoonaa suodaan suotuisat olosuhteet. Sellaisia olosuhteita natsi-Saksassa oli riittämiin. 

Mutta eivät natsit tai tavalliset saksalaiset olleet ainoita, jotka syyllistyivät julmuuksiin. Juutalaisista koostunut Kapo-järjestelmä oli hyvin julma ja nöyryyttävä. Käytännössä ylempiarvoiset juutalaiset eliminoivat kylmäverisesti alempiarvoisia ja holocaust-tutkija Piro Levin onkin todennut, että juuri Kapo-järjestelmä edustikin leireillä pahinta julmuutta.   

On monta syytä, miksi me emme saa unohtaa, mitä keskitysleireillä tapahtui. Päinvastoin. Meidän on tutkittava niitä ja puhuttava niistä. Ymmärrettävä ja otettava opiksemme, sillä keskitysleirit kertovat meille, millaisia me ihmiset olemme. On ääriajatteluun taipuvaisia ihmisiä. On tavallisia, erityisen kilttejä ihmisiä, jotka oikeissa olosuhteissa muuttuvat hyväksikäytetyiksi, erityisen julmiksi ihmisiksi. On ihmisiä, jotka tietävät ja näkevät kauheuksia tapahtuvan, mutta eivät tee niiden estämiseksi mitään. On ihmisiä, jotka tekevät pahimpia kauheuksia lähimmäisilleen, omilleen. Nämä kaikki tapahtuu edelleenkin, mutta erilaisissa mittakaavoissa – parisuhteissa, kodeissa, työpaikoilla, erilaisissa kriisitilanteissa - käytännössä kaikkialla, missä ihmisiä on.  

Me elämme paraikaa ekstremismin kulta-aikaa. Ääriajattelua ilmenee monessa suunnassa. Vasemmalla ja oikealla. Idässä ja lännessä. Kaikissa niissä on jotain samaa – on sisäryhmä, jossa ääriajattelu vallitsee, olkoon se ajattelu millaista tahansa. Sisäryhmään identifioidutaan vahvasti ja se pidetään puhtaana. Yhteenkuuluvuus ja yhteinen asia elävät väkevinä. Ulkomaailma uhkaa milloin mistäkin syystä sisäryhmän, ääriajattelijoiden olemassaoloa ja sen vuoksi heidän on puolustauduttava. Kaikki keinot ovat sallittuja. Ulkoryhmä ja useasti koko muu maailma nähdään hyvin vinoutuneella tavalla ja tätä käsitystä ja uhkaa tuetaan ja ylläpidetään valheellisilla tarinoilla. Keskinäistä yhteenkuuluvuutta, yhteisiä koodeja ja sääntöjä vahvistetaan ja käsitykset sisäryhmästä saattavat saada jopa kaikkivoipaisia mittasuhteita. Valittu kansa.

Ääriajattelu on jotain, joka on ihmiselle hyvin ominaista. Se on aina ollut ja tulee aina olemaan. Pahimmillaan se kasvaa mittakaavoihin, jotka sytyttävät maailman palamaan. Se puetaan milloin mihinkin kaapuun – uskontoon, aatteeseen, ideologiaan, mutta perusajatus on aina sama, eikä se koskaan ole millään tavalla hyvä, eikä hyväntahtoista. Siksikin meidän on oltava hereillä sen suhteen, mitä meillä Suomessa kuin myös muualla maailmassa tapahtuu. Emme saa unohtaa. Meidän on tunnistettava ilmiöt ja ymmärrettävä niiden merkitykset ja ennen kaikkea seuraukset. 

Siihen ajatukseen presidentti Niinistökin haastattelunsa keskitysleiriltä päätti – meidän on  muistettava, miten tavallisesta ihmisestä pystyi tulemaan niin paha, sillä kaikki on mahdollista, niin ennen kuin nykyäänkin, kun kyse on ihmisestä.

Avainsanat: Auschwitz, keskitysleiri, älä unohda, ääriajattelu, ekstrimismi, natsi


Kommentit

28.1.2020 23:08  Paavo Jauhiainen

Erinomainen kirjoitus niin sisällöltään kuin kieliasultaan👍

2.2.2020 11:35  Anna-LiisaArpomas

Pahuus on ihmisessä luonnostaan. Vain Jumalan armo voi meidät pelastaa siitä. Jeesuksen kuolema ristillä ja ylösnousemus on se ratkaiseva voiton avain, meidän syntiemme sovitus. Siksi emme kukaan voi ylpeillä omalla paremmuudella. ?Kaikki olemme syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla.?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini