Onnellinen vainaja

Torstai 23.1.2020 klo 12:09 - Marko Kilpi

Olen elämäni aikana ollut runsaasti tekemisissä kuoleman kanssa. Kun ihminen kuolee käytännössä minne tahansa muualle kuin laitokseen, poliisi tulee paikalle tutkimaan kuolinsyytä. Kun siinä vainajan kanssa odotellaan mustaa autoa hakemaan, tulee pohdittua asiakkaamme elämänkaarta. Mitähän kaikkea on mahtanut tapahtua ennen sitä hetkeä – kaiken loppua?  

Läheisen ystäväni äiti menehtyi muutamia viikkoja sitten. Olemme sen verran läheisiä, että olimme vaimoni kanssa paikalla, kun kuolema tuli noutamaan omiaan. Seurasimme, kuinka hengitysten välit pitenivät, kuinka selvästi näkyvä pulssi kaulasuonella hitaasti vaimeni. Vaikka ymmärsimme, kuinka jokainen henkäys vei lähemmäksi kuolemaa, tunnelma oli kummallisen rauhallinen. 

Muistelimme hänen elämäänsä, mutta vielä enemmän muistelimme miten hän eli elämäänsä. Päällimmäisenä mieleen nousi ilo. Kohteli elämä kuinka tahansa, ilo oli hänen määräävin tekijänsä. Surun ja murheenkin keskeltä löytyi syitä iloita. Jos sitä ei löytynyt siitä hetkestä, löytyi ilo aina seuraavasta hetkestä, huomisesta, tulevasta. Hän halusi aina ilahduttaa muita ja jos muita keinoja ei löytynyt, teki hän sen pukeutumalla värikkäästi - iloisesti. Nytkin hänen kuolinvuoteensa vierellä roikkui hengarissa punaisen ja oranssin leiskuvaa yhdistelmää hehkuva mekko. Hän teki sen silloinkin - kun ei enää muuten voinut, viimeiselläkin hetkellä.

Ystäväni nousi ja otti siskonsa kädestä kiinni. He lauloivat laulun, jota he olivat laulaneet lapsuudesta saakka. Sen laulun aikana elämä loppui. Hengitys lakkasi, pulssi katosi. Tuon lapsuuden laulun sanat saattelivat hänet viimeiselle matkalleen, täydellisellä ajoituksella. 

Se hetki ei ollut surullinen. Se oli onnellinen. Se oli juuri sellainen, miten hän oli elämäänsä elänyt. Kun laulu loppui, kun elämä lakkasi, totesi ystäväni, että äiti olisi sanonut nyt, että olipa sopivan mittainen biisi. Nauroimme. Uunituore vainaja keskellämme. Sellaista voi tapahtua vain ja ainoastaan tämän ihmisen kohdalla.

Juuri tuollaisen kuoleman itsekin haluaisin. Miten sen voisin saada? Elämällä juuri kuten hän eli. Iloiten. Onnellisuutta avokätisesti kanssaihmisiin tuhlaten, täysin tuntemattomiinkin. Yhtään sitä ei kannata säästellä, ei pitää muilta piilossa, eikä yhtäkään onnen hetkeä kannata jättää käyttämättä. Luimme valikoituja runoja, joita hän oli kirjoittanut. Viimeisen runon sanoma jäi korvaani soimaan ja sitä se kuiskii edelleenkin – Riittääkö elämä? Kyllä riittää.

Jonakin päivänä haluan olla kuten hän. Onnellinen vainaja. Elämä riittää juuri siihen. Olen nähnyt niin tapahtuvan.          

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: onnellisuus, elämä, kilpirintama, kuolema, onnellinen, vainaja

Nuorten huumekuolemat moninkertaistuneet

Tiistai 21.1.2020 klo 12:12 - Marko Kilpi

Hallituksen linja huumeisiin on hyvin liberaali. Kannabis pitäisi vapauttaa, pienistä määristä mitä tahansa huumausainetta, oli se sitten vaikka heroiinia, ei saisi rangaista. En suosittele.
 
Mitä tapahtuu jos annamme entistä sallivampaa viestiä huumausaineisiin? Käytön ja kokeilun kynnys madaltuu olennaisesti. Ketä kysynnän kasvaminen hyödyttää? Ammattimaista, järjestäytynyttä rikollisuutta.
 
Huumausaineiden käyttörikoksista ei rangaista nytkään jos suostuu hoitoon. Kaksi asiaa, jotka ovat jo olemassa, joilla hallitus perustelee ja tavoittelee liberaalilla huumausainelinjauksellaan. Mitä järkeä?
 
Tässä kohtaa on tapana lyödä Portugali-kortti pöytään. Korostetaan sitä, kuin siellä on sallivalla linjauksella saatu tuloksia aikaiseksi. Onko Portugalin linja todellakin niin salliva kuin annetaan ymmärtää? Todellisuudessa siellä on tiukka linja hoidon ja seurausten suhteen - voidaan hyvin matalalla kynnyksellä määrätä matkustuskieltoon, evätä avustuksia jne mikäli ei pysy hoito-ohjelmassa.
 
Huumausainekeskustelussa on tapana noukkia rusinoita pullasta ja tuoda esille vain hyviä puolia sallivasta huumausainepolitiikasta. Kanadassa haikaillaan jo takaisin kielletylle linjalle, koska käyttöä on kuitenkin säädeltävä niin monin eri tavoin. Coloradonkaan tulokset eivät kummoisilta vaikuta. Kannabiksen salliminen on luonut Coloradossa mm. merkittävää kodittomien päihdeongelmaisten muuttoliikettä, jonka aiheuttamien sosiaalisten ongelmien hoitoon kannabiksesta saatavat verotuotot uppoavat.
 
Miten saadaan sitten tällainen huolestuttava kehitys aisoihin, mitä THL esittelee? Ei ainakaan antamalla periksi. Huumausainetilanne repesi Suomessa yhtäkkiä ennätyksellisesti. Siihen on vaikuttanut muutama asia - internetin anonyymiverkko mahdollisti välittämisen huolestuttavan helposti ja myös tapaus Aarnio lamautti ainakin paikoittain tehokasta huumauainetutkintaa ja nämä asiat tapahtuivat yhtä aikaa, joka vaikutti tilanteeseen vahvasti. Mitä nyt on tapahtunut?
 
Viranomaiset ovat tehneet merkittävän läpimurron anonyymiverkossa tapahtuvan huumausainekaupan suhteen ja Aarnio-tapauksenkin jälkeen ollaan palattu arkeen ja yllättäen on alkanut tulla merkittäviä paljastuksia ja rikostutkintoja juuri järjestäytyneen rikollisuuden suhteen. Tuorein tapaus julkistettiin tällä viikolla liittyen United Broterhoodin osalta.
 
Meidän ei pidä antaa periksi sodassa huumausaineita vastaan, vaan taistella entistä kovemmin vastaan. Tätä sotaa ei ole tarkoitettukaan voitettavaksi, sillä siinä ei ole voittajia. Se ei ole tekosyy luovuttaa. Meidän on pidettävä huolta siitä, että viranomaisilla on riittävät resurssit tätä sotaa käydä ja samalla pitää huolta myös siitä, että näille nuorille on sitä toimivaa hoitoa ihan oikeasti tarjolla, kun sen nimiin niin vahvasti vannotaan. Tärkeintä tässä taistelussa on säilyttää tasapaino ja viime aikaiset tulokset tältä osin juurikin sitä tasapainoa palauttaa.
 
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nuorten-huumekuolemat-moninkertaistuneet-thl-n-raportti-paljastaa-karut-luvut/7697774#gs.tt6w41

1 kommentti . Avainsanat: huumeet, poliisi, huumesota, kannabis, laillistaminen, kannabiksen laillistaminen, hallitus, eduskunta, kilpirintama

TÄÄLTÄ TULEE HOMO POLITICUS!

Perjantai 11.1.2019 klo 18:03 - Marko Kilpi

Meitä ihmisiä on moneen lähtöön. Itse tunnustaudun olevani homo politicus-lajia. Lajini yltiöpoliittiselta kalskahtavasta nimestä huolimatta en ole esimerkiksi osallistunut ensimmäiseenkään eduskuntavaalikampanjatilaisuuteen ennen kuin sellainen järjestettiin minulle. Se tapahtui vasta hetki sitten. 

Millainen ihminen tuo homo politicus sitten onkaan? Sitä ruotiessa meidän on lähestyttävä aihetta pelottomasti isolla otteella, on sivuttava suuria kysymyksiä kuten elämän tarkoitusta. Tämä ei luonnollisestikaan onnistu ilman vahvaa filosofista määrittelyä.

”Ihminen on järjellinen eläin, joka lähestyy omaa ihanteellista ja lajilleen tyypillistä olemustaan hankkiessaan teoreettista tieteellistä tietoa maailmasta ja käytännöllistä moraalista tietoa oikeasta ja väärästä. Jokaisen toimivan olennon korkein hyvä on hänen mahdollisuuksiensa täysi kehittyminen järjellisenä olentona. Ihmiselämän päämäärä on siis toteuttaa lajilleen ominaisia toimia. Kun ihminen toimii kuten hänen lajilleen on ominaista, hän toimii auttamatta oikein ja elää hyvää elämää.” 

Nämä ajatukset ovat peräisin suuren kreikkalaisen filosofin Aristoteleen mielen syövereistä ja hänen johtopäätösten mukaan ihmisen ihanne on homo politicus eli yhteisöllinen ihminen. Aristoteleen mukaan ihmiselämän päätavoite on yksinkertaisesti yhteisölliseen toimintaan osallistuminen.

Koen hyvin vahvasti olevani homo politicus ja se ilmenee muutamin tavoin. Poliisina ollessa on luontaisesti oltava kiinnostunut yhteiskunnasta, yhteisistä asioita. On oltava valmis puuttumaan kohtaamiinsa epäkohtiin, ongelmiin ja uhkiin. Poliisina on oltava valmis käyttämään jopa voimakeinoja, mikäli tilanne niin vaatii ja puuttua kansalaisen itsemääräämisoikeuteen ja jopa vapauteen. Yhtä lailla poliisina pitää olla täysin omatoimisesti valmis auttamaan ja korjaamaan epäkohtia, mitä yhteiskunnassa toimessaan kohtaa. 

Kirjailijan tehtävänä on puolestaan tarkkailla yhteiskuntaa tarkkasilmäisesti, poimia sieltä ilmiöitä, ongelmia ja epäkohtia, jotka ansaitsevat tulla käsitellyiksi ja esille nostettaviksi – niin hyvässä kuin pahassakin. Kirjailijan työn tarkoituksena on oltava lukijoidensa puhutteleminen aiheidensa kautta, havahduttaminen ilmiöihin ja aiheuttaa ajattelua ja keskustelua tuotosten kautta. Parhaimmillaan tämä toimii silloin, kun ravistelu tuottaa yhteiskunnallisia muutoksia. 

Aristoteleen filosofia on myös logiikan filosofiaa, häntä pidetäänkin kaiken muun lisäksi myös logiikan isänä. Jos ajattelen elämääni loogisesti, kun nämä kaksi yhteiskunnallista sisältöä pursuavat roolit yhdistyvät, on olemassa suuri vaara, että ihminen ajautuu jossakin elämänsä vaiheessa politiikkaan.  

Tulen hyvin kaukaa poliittisen pelikentän ulkopuolelta ja se tarkoittaa sitä, että moni asia on kovasti vierasta ja outoa. Toisaalta poliisin työn kautta valtionhallinto ja sen mekanismit ovat kovinkin tuttuja. On todettava myös se, että poliisin ja kirjailijan töiden kautta, kuten myös neljän lapsen isänä kokemusta on karttunut vähintäänkin muutaman elämän verran, jos ei enemmänkin. Mikään inhimillinen ei ole vierasta.

Poliittista elämää on toki päästy jo maistamaan ja opiskelemaan kunnallispolitiikan kautta ja olen saanut huomata Aristoteleen logiikan pitävän. Laji on tuntunut kiinnostavalta ja luontevalta. Senkin vuoksi tämä poliittisen kentän ulkopuolinen on nyt hakeutumassa pelikentän ytimeen. Yhtenä motiivina on se yhteiskunnallinen vaikuttaminen, toisena on haastaa itsensä ja kova halu oppia elämästä lisää. Politiikan kautta siihen avautuu aivan uudenlaisia ulottuvuuksia. 

Tällä tutkimusmatkalla kirjailija-minäni tekee jatkuvasti tuoreilla silmillään erilaisia havaintoja. Yksi hämmentävimmistä on ollut politiikkaan liittyvä vihamielisyys, joka yltyy välillä jopa aggressiivisuuteen saakka. Ensimmäinen tappouhkauskin ennätti tulla ennen kuin kampanjaa oli ennätetty edes avata. Sosiaalisen median kautta herjaaminen on helppoa täysin julkisestikin, se on huomattu jo moneen kertaan. 

On ymmärrettävää, että tyytymättömyyttä ja katkeruutta on paljon, mutta kanavoituuko se tällä tavoin täysin oikein? Aivan kuin politiikka ja varsinkin poliitikko olisivat syypäitä kaikkeen. On kuitenkin muistettava, että demokratiassa päätökset ovat juuri demokratian vuoksi yleensä enemmän tai vähemmän kompromisseja. Ne harvoin miellyttävät kaikkia. Toisaalta politiikka onkin sitä, että voidaan sovussa riidellä asioista ja saada edes jonkinlainen ratkaisu aikaiseksi. 

Valtiomuotomme on mikä on ja se toimii tietynlaisten lainalaisuuksien varassa. Politiikka on tässä asetelmassa hyvin olennaisena osana, halusimme tai emme. Aristoteleen mukaan ihminen voi saavuttaa korkeimman päämääränsä elämässä vain poliittisen yhteisön jäsenenä ja sitä kautta valtiolla on suuri vaikutus ihmisen moraaliseen elämään. Jälleen kerran on hyvin vaikeaa olla eri mieltä Aristoteleen kanssa ja tämänkin seikan vuoksi tunnen kovasti vetoa lajia kohtaan. 

Vaikka se ei siltä välttämättä vaikutakaan, on kaiken ytimessä yhteinen halu saavuttaa hyvä elämä. Se vain sattuu oleman kovin vaikea tehtävä lasku- ja noususuhdanteineen, työttömyyksineen ja työvoimapulineen. Mutkia on matkassa loputtomiin. Jälleen kerran meidän on käännyttävä tässäkin asiassa Aristoteleen puoleen: ”Valtio ei ole ainoastaan yhteenliittymä, vaan luonnollinen kokonaisuus, sillä se saa alkunsa yksilöiden luonnollisesta tarpeesta elää yhdessä. Yksilön omat päämäärät elämässä eivät ole valtiolle alistettuja: valtio on olemassa hyvää elämää varten, jotta yksilö voisi täysin kehittää itseään.”

Kun tuon ikivanhan johtolauseen pitää mielessä, pitäisi hyviä tuloksia syntyä. Meillä jokaisella on oikeus hyvään elämään ja sellaiseen meidän on yhdessä pyrittävä. Aristotelesin on oltava oikeassa tässäkin asiassa, siihen voimme luottaa. Olkaamme kaikki hyvän elämän homo politicuksia!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit, Kilpirintama, politiikka