Ratkaisuja hoiva-alan haasteisiin

Perjantai 22.2.2019 klo 12:34 - Marko Kilpi

Mitä tapahtuu, kun ihmisistä tulee numeroita ja hyödykkeitä? Jotain sellaista, mistä olemme saaneet kokea hoitoalalla tapahtuneen. Se on loppujen lopuksi aika eriskummallinen yhtälö, kun hoivaaminen ja bisnes törmäytetään. Nehän kun sijoittuvat ihmisyyden kartastossa ääripäihin toisistaan. Voiko sellainen toimia alkuunkaan? Hoiva-alan henkilökunta yrittää suurella sydämellä ja aidosti hoitaa ja bisneskoneisto yrittää suurella kädellä ja vielä aidommin kauhoa heidän tekemisistään mahdollisimman suuren voiton. Voiko sellainen toimia alkuunkaan?

Aamulehden artikkeli – Suomi on tehnyt hoiva–alasta kansainvälisen bisneksen – Muut EU-maat pystyvät suosimaan oman maan yrityksiä, täällä valitaan halvin, nosti jo taannoin ansiokkaasti esiin muun muassa sen, että tässä ei ole mitään uutta. Hoiva–alan asiakkaat ovat nykyajan huutolaisia, joista 1800-1900-lukujen vaihteessa käytiin kauppaa. Silloinkin oli kyse hoivattavien aiheuttamasta yhteiskunnallisesta rasitteesta - kauppatavarana olivat, kuinka ollakaan, lapsia, vanhuksia, vammaisia, mieli- ja pitkäaikaissairaita. 

Eihän tässä ole oikein mikään muu muuttunut kuin se, että kauppapaikka on vaihtunut toreilta nettiin – esimerkiksi vammaispalveluissa on kilpailutusta hoidettu jopa nettihuutokaupalla. Voidaan olla varsin varmoja, että tulevat sukupolvet katselevat tätä aikaa ja näitä ilmiöitä kauhistellen. Tällaistakin on joskus ollut, ei voisi kuvitellakaan. Vai tuleeko sittenkään tapahtumaan niin?

Valitettavasti on niin, että ihmiskunta on paksupäistä ja kaikenlaisesta kehityksestä huolimatta merkillisen oppimatonta porukkaa. Historia opettaa sen, että me kompastelemme aina samoihin virheisiin ja ongelmiin. Tämän osoittaa varteen otettavat tutkimuksetkin, joiden mukaan ihmiskunnalla on vain 50% mahdollisuus selvitä tästä vuosisadasta. Syy romahdukseen tulee olemaan sama kuin kaikissa aiempienkin sivilisaatioiden romahduksessa – ahneus. 

Se, mitä hoiva–alalla tapahtuu ei ole mitätön juttu, kun sitä tarkastelee ahneuden kautta, kun sitä tutkiskelee sitä sillä silmällä, mitä se paljastaa meistä ihmisinä - Emme ole oppineet mitään ja kompastumme aina samoihin virheisiin ja jatkamme tätä niin pitkään, että se koituu kohtaloksemme. Ei meitä ydinaseet tuhoa. Ei ilmastonmuutos. Ei maapalloon törmäävä asteroidi, eikä edes Trump. Meidät tappaa ahneus. Jälleen kerran. 

Emmekö voi itsellemme mitään? 

On meidän voitava. Ihmiset eivät voi olla numeroita, eivätkä hyödykkeitä. Lähdetään siitä. Esperin Caren väistynyt toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni totesi, että hän ei ole enää pysynyt aikoihin laskuissa, miten paljon hoivabisnes on tuottanut miljonäärejä tähän maahan. Tämä asetelma on ainoastaan siinä vaiheessa siedettävä, kun itse hoito toimii juuri niin kuin sen pitääkin. Nyt se näyttää todellakin maailmanlopun meiningiltä. 

Meidän on viimeistään nyt pysähdyttävä ja lähdettävä kehittämään koko järjestelmää uudella tavalla. Julkinen sektori ei voi tuottaa kaikkia palveluita. Yksityinen palvelutuottaja voi olla tässä erittäin arvokas apu, jos se vain toimii oikein. On löydettävä keinot ja pelisäännöt, joilla hoivapalvelut saadaan kuntoon, rahasta se ei voi olla kiinni, sen todistavat kaikki ne lukemattomat Aarnio-Isohannin mainitsemat miljonäärit pulleilla kukkaroillaan. Jollakin nekin on täytetty.

Periaatteen pitää olla niin, että ei ole mitään väliä kuka tai mikä palvelun tuottaa. Sen pitää olla yhtä laadukasta. On erityisen tärkeää muistaa, että ongelmansa on kunnallisen puolen palveluntuotannossa, turha syytellä pelkästään yksityistä sektoria. Hoidettavan on saatava juuri sellaista hoitoa, joka hänelle sopii, joka on hänen tarpeisiinsa mitoitettu ja millaiset olosuhteet hänellä on esim. palvelutalosijoittumisen suhteen.

Meistä jokaisen on tehtävä muutoksia omaan elämäämme muuttuvien elämäntilanteiden vuoksi. Näin tapahtuu myös niiden kohdalla, jotka tarvitsevat hoivapalveluja. Hoivapalveluja tarvitsevan ei pidä olla omien palvelujensa panttivankina. Valinnanvapauden pitää toteutua oikeasti, palvelusetelimenettely mahdollistaa tämän. Se, että hoitajien määrää lisätään, ei takaa palvelun laatua. Ratkaisevan tärkeää on tieto, taito, osaaminen - miten asiakas kohdatataan ja miten asiakasta kuunnellaan.    

Miksi emme ota oppia palveluntarjoajista ja käytännöistä, jotka todistettavasti toimivat? Kuopiossa olisi muutamia esimerkkejä tarjolla. Kuopion kaupunki käyttää vanhuspalvelussa sähköistä asiakaskortti AKO:a, jolla vanhuksten hoitoisuustarve kartoitetaan henkilökohtaisesti. Siihen ei tarvita lakiin kirjattuja lukuja, jotka aiheuttavat vain uusia kestämättömiä ongelmia, vaan juuri tarpeenmukaista hoitoa jokaiselle. Tämä on kustannustehokasta ja ohjaa resursseja juuri sinne, minne niitä tarvitaankin. 

Kuopiossa on myös säätiön pyörittämiä vammaispalveluyksiköitä, jonka tarjoamat palvelut ovat niin ensiluokkaista, että kun toiminta uhattiin - yllättäen yksityiselle palvelutuottajalle hävittyjen tarjouskilpailujen vuoksi lopettaa, omaiset nousivat kapinaan. Omaiset ja asiakkaat äänestivät jaloillaan päinvastaisella tavalla kuin mitä yleensä tällä ymmärretään. Se on jotain, mihin hoiva-alalla pitäisi pyrkiä ja siksi väitänkin, että hoiva-ala ja bisnes voivat toimia yhdessä, jos me vain haluamme sen toimivan.

4 kommenttia . Avainsanat: hoiva-ala, hoivakoti, julkinen sektori, yksityinen palveluntuottaja, arvokas ikääntyminen